Hyppää sisältöön
Kun valitset Avainlipun, valitset työtä Suomeen.

SUOMALAINEN TYÖ ON ARVOVALINTA

Kun valitset Avainlipun, valitset työtä Suomeen.
Tiesitkö, että meille on myönnetty Avainlippu-merkki, joka on merkki suomalaisesta työstä. Suomalaisen Työn Liitto myönsi meille käyttöoikeuden merkkiin 12.10.2022 alkaen. Merkki on myönnetty kansioille, muovitaskuille, välilehdille ja alihankintatöillemme. Suomalaisen Työn Liitto kannustaa valitsemaan työtä Suomeen ja toimii sen puolesta, että…

OMA TUOTANTO MAHDOLLISTAA ASIAKKAAN VISION TARKAN TOTEUTUKSEN

Ykkösmuovi Oy:n tuotantotilat.
Ykkösmuovi Oy täytti 40 vuotta joulukuun 2021 alussa. Oma tuotantomme on vuosien varrella laajentunut Suomusjärven Osuuspankin pienistä kellaritiloista noin 2000 neliön monipuolisiin tehdastiloihin. Tuotannon ja tehtaan jatkuva kehittäminen on tärkeä osa toimintaamme. Oma tuotanto omassa tehtaassamme on Ykkösmuoville sydämen asia…

TYÖHYVINVOINTI KORONAVIRUKSEN AIKANA

Covid 19.
Koronapandemia mullisti työnteon monessa yrityksessä. Myös meillä Ykkösmuovilla työskentely on muuttunut radikaalisti. Vallitsevissa poikkeusoloissa meille on tärkeää pitää yllä turvallisia ja terveellisiä työskentelytapoja. Henkilöstömme työskentelee nyt aivan uudenlaisessa tilanteessa. Johtohenkilöstömme tekee pääasiassa etätyötä. Oman haasteensa tähän tuo arjen pyörittämisen, lastenhoidon,…