Hyppää sisältöön

TOIVEIKAS TULEVAISUUS – SUOMALAISEN TEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2025

Suomalainen teollisuus on käännekohdassa vuoden 2025 kynnyksellä. Murroksen keskellä on aistittavissa optimismia tulevaisuuden suhteen.  Tulevaisuuden näkymät näyttävät lupaavammilta. Pitkän kehityskaaren jälkeen olemme saavuttaneet merkittäviä edistysaskeleita, jotka luovat pohjaa tulevalle kasvulle eri teollisuuden aloilla. Innovaatioiden, digitalisaation ja kestävän kehityksen voimin suomalaisyritykset ovat ottamassa askelia kohti kilpailukykyisempää ja kestävämpää tulevaisuutta.

Tässä blogissa tarkastelemme tarkemmin suomalaisen teollisuuden nykyistä tilannetta ja ennusteita vuodelle 2025.

Teollisuudessa on nähtävissä toipumisen merkkejä vuonna 2025

Vuonna 2024 talouskasvu on ollut odotuksia hitaampaa, mutta nähtävillä on varovaisia viitteitä lupaavammasta kehityksestä vuoden 2025 aikana.

Euroopan vaisu talouskehitys on heijastunut teollisuuden tuotantoon viennin kautta. Käännettä parempaan on havaittavissa uusien tilausten kohdalla ja EK:n suhdannetiedusteluissa alan suhdannenäkymät ovat positiivisemmat. Vuonna 2025 on odotettavissa teollisuuden tuotannon kohtalaista kasvua.

Alla olevassa taulukossa on lueteltuna tärkeimpien suomalaisten teollisuuden toimialojen ennusteita vuodelle 2025. (Työn ja talouden tutkimus Laboren toimialaennuste)

Rakennusteollisuus kääntyy kasvuun

Rakennusteollisuudessa on nähtävissä pientä kasvua mikä tuo helpotusta alalla pitkään jatkuneisiin vaikeuksiin. Korkotason lasku, alhaisempi inflaatio ja taloustilanteen elpyminen antavat ennusteen siitä, että rakentaminen Suomessa kääntyy noin 6 %:n kasvuun vuoden 2025 aikana.

Ykkösmuovin Toimitusjohtaja Marko Suomisen ajatuksia teollisesta valmistuksesta ja yhteistyöstä

Toiveissani on, että vuosi 2025 voisi olla Ykkösmuoville kaupallisesti parempi vuosi. Odotan eniten teollisuuden yhteistyökumppanuuksista kasvua. Rakennus- ja sähköala liittyy meidän toimintaamme välillisesti. Esimerkiksi asiakirjasalkkujen ja käyttöohjekansioiden sekä alan muiden erikoistuotteiden kysynnän kasvu heijastuu lineaarisesti tuotantoomme, kun näillä teollisuudenaloilla menee hyvin. Toivon myös, että innovointi yhteistyökumppaneiden kanssa lisääntyy. Esimerkiksi vuoden 2024 aikana toteutimme stanssaukset ja nuuttaukset yhteistyössä Vilikkalan kanssa heidän poistotekstiilihuopa materiaalista valmistettuihin istuinalustoihin. Yhteistyö ammattilaisten kanssa mahdollistaa uusien ideoiden toteutuksen tehokkaasti ja luotettavasti.

Miten voimme olla apunasi?

Olemme teollisuuden muovinsaumaus töissä apunasi vankalla yli 40 vuoden kokemuksella. Saman katon alta saat muovituotteisiin sekä useisiin muihin materiaaleihin painatukset, saumaukset ja stanssaukset sekä nuuttaukset. Autamme töiden suunnittelussa, ideoimme yhdessä kanssasi ja valmistamme tuotteet käyttöösi. Ota rohkeasti yhteyttä!

Lähteet:

Työn ja talouden tutkimus LABOREN toimialaennuste: Suhdannenäkymät 2024–2025, Kauppa ja liike-elämän palvelut, matkailu- ja ravintola-ala sekä teollisuus ja rakentaminen.

Rakentamisen näkymät jatkuvat synkkinä, 10.9.2024. www.verkkouutiset.fi

Viimeisimmät artikkelit